Esivallan miekan kantajia tarvitaan

Suomessa on merkittävästi vähemmän poliiseja suhteessa asukaslukuun kuin useimmissa muissa Suomen kaltaisissa Euroopan maissa. Suomen poliisien määrä on viime vuosina vähentynyt toisin kuin muissa Pohjoismaissa, joissa se on päinvastoin lisääntynyt. Ruotsissa ja Tanskassa on kaksi poliisia 1000 asukasta kohti. Norjalla on vastaava tavoite vuoteen 2020 mennessä. Jos Suomi ottaisi saman tavoitteen, pitäisi maassamme olla 10 600 poliisia. Nyt heitä on noin 7800, mutta määrärahan mukainen leikkaustarve ensi vuonna on vähän alle 7600:een.

Poliisin tehtävät ovat maassamme viimeisen parinkymmenen vuoden aikana lisääntyneet 1 500 – 2 000 henkilötyövuoden verran. Hälytystehtävien määrä on viimeisen kymmenen vuoden aikana noussut 32 prosenttia ja kotihälytystehtävien määrä kaksinkertaistunut. Palvelutaso on pystytty pitämään lähes ennallaan. Tehtävien määrän kasvusta huolimatta henkilöstön määrä ei kuitenkaan ole lisääntynyt.

Poliisin pitkän aikavälin henkilöstötarpeita selvittäneen työryhmän mukaan poliisihenkilöstön lisäystarve vuoteen 2020 mennessä on 820 henkilötyövuotta. Lisäyksellä pystyttäisiin säilyttämään nykyinen turvallisuustaso vuoteen 2020 saakka ja jopa parantamaan sitä, vaikka poliisin toimintaympäristö muuttuu edelleen yhä haastavammaksi.

Poliisien määrän lisääminen edellyttää lisää rahaa poliisin budjettiin. Kristillisdemokraatit ovat esittäneet, että eduskunta ottaa valtion vuoden 2011 talousarvioon 5 miljoonaa euroa poliisitoimen toimintamenoihin. Poliisin nykyiset resurssit eivät riitä kasvaneen työmäärän hoitamiseen. Poliisin toimintaa ollaan myös suuntaamassa yhä enemmän ennaltaehkäisyyn, johon tarvitaan lisäresursseja. Mitä aikaisemmin rikoksia pystytään selvittämään tai jopa ehkäisemään, sitä enemmän valtion varoja myös säästyy.

 

Kolumni julkaistu kd-lehdessä 18.11.2010