Kunnalliset päätöksentekijät ovat merkittäviä vallankäyttäjiä suomalaisessa yhteiskunnassa. Suomen kunnilla on eurooppalaisessa vertailussa erityisen vahva asema ja itsemääräämisoikeus. Kuntauudistuksen tavoitteena on edelleen vahvistaa lähidemokratiaa – sitä, että kuntalaisten vaaleilla valitsemat luottamushenkilöt päättävät suoraan kuntalaisille tärkeistä asioista.
Tulevissa kunnallisvaaleissa linjataan jälleen neljäksi vuodeksi eteenpäin suomalaisten arjen sujumista: millaisia elintärkeitä palveluja on saatavilla, miten elinympäristön turvallisuudesta huolehditaan, millaiset elämän eväät lapset saavat koulussa ja päivähoidossa ja millainen terveydentila kansalaisilla on. Päättäjän tärkein ja samalla vaikein tehtävä on asettaa hyviä asioita tärkeysjärjestykseen.
Omalla kohdallani vastuun kantamiseen on inspiroinut lause: ”Harrastakaa sen kaupungin menestystä, johon minä olen teidät siirtänyt, ja rukoilkaa sen puolesta Herraa, sillä sen menestys on teidän menestyksenne”. Olemme riippuvaisia toinen toisistamme. Jos haluan turvata omien lasteni kasvuympäristön, on parasta toimia sen menestymiseksi. Kun yhteisöni voi hyvin, myös minun ja perheeni on turvallista elää sen ympäröimänä.
Haasteenamme on tehdä kristillisdemokraateista vahva kuntapuolue! Kuntapuolueen imago sopii hyvin puolueellemme, sillä kristillisdemokraattisen ideologian yksi peruspilari on subsidiariteetti- eli läheisyysperiaate. Päätöksenteko on tuotava mahdollisimman lähelle ihmistä.
Mitä enemmän saamme ehdokkaita, sitä varmemmin saamme kattavan joukon valtuutettuja. Tarvitsemme ehdokkaiksi niin kokeneita, kypsään ikäänkin ehtineitä kunnallispoliitikkoja kuin uusia, tuoreita tulokkaita.
Haastan sinut sekä ehdokkaaksi että etsimään kotikunnastasi uusia mahdollisia kasvoja!
julkaistu kolumnina kd-lehdessä 26.4.2012.