Ylen uutisen mukaan Kirkko- ja kaupunki-lehden päätoimittaja
Seppo Simola on esittänyt anteeksipyynnön kristillisdemokraatteja ja minua
koskevasta pääkirjoituksesta. Otan kiitollisena tämän vastaan niin omasta kuin
puolueeni puolesta. Kun anteeksi pyydetään, niin anteeksi annetaan. Tästä on
hyvä jatkaa asiallista keskustelua, jossa voi vapaasti myös ilmaista erilaisia
näkemyksiä.
Samalla kiitän tuhansista saamistani tukiviesteistä. Olen
suurimman osan lukenut ja aion vielä ne kaikki lukea. Kiitän erityisesti
rukoustuesta, olen vakuuttunut siitä, että tuhannet rukoukset isänmaamme
puolesta on kuultu.
Liitän tähän vielä keskustelua aiheuttaneen puheeni, sillä
sitä on minulta vielä kyselty ja pyydetty julkaistavaksi.
Päivi Räsänen
6.7.2013 Kansanlähetyspäivät, seminaari
Kristittynä maallistuneessa yhteiskunnassa
-kristillinen ihmiskuva haastettuna
Seurakunnat myyvät kirkkoja! Eilisen päivän Iltalehden kansi
ja pääjuttu kertoi samasta kehityksestä, jota olemme viime vuosina nähneet
muissa Euroopan maissa. Viime kesänä olin juhlapuhujana tilaisuudessa, jossa
vihittiin entisen Konnunsuon keskusvankilan tilat turvapaikanhakijoiden
vastaanottokeskuksen käyttöön. Tilaisuus kosketti minua erityisellä tavalla,
sillä olen elänyt lapsuuteni tuolla kylällä ja juhla järjestettiin entisessä
lapsuudenkodissani.
Vankilan museoitu kirkko oli muuten entisellään, saarnatuoli
ja kirkonpenkit paikoillaan ja hyvässä maalissa, mutta alttarilta oli poistettu
risti. Poistetun ristin jälki näkyi muuta pintaa vaaleampana.
Mieleeni nousivat lapsuuteni jumalanpalvelukset, joissa
vangit ja henkilökunta olivat Jumalan sanan äärellä. Poistettu risti museoidussa
kirkossa nosti esiin ajatuksia niistä varhaisen kristillisen seurakunnan
vahvoista alueista, joissa nyt kaupunkikuvaa hallitsevat minareetit kirkon
tornien sijaan – tai ne ateistiset valtiot, joissa kirkot on muutettu
uimahalleiksi tai teattereiksi. Tuo sama keskitys on nyt menossa Euroopassa ja
Suomessa, jossa kirkkojen käyttöaste laskee ja kirkkoja myydään
talousvaikeuksissa.
Reilun kymmenen vuoden sisällä on tapahtunut dramaattinen
romahdus suomalaisten uskossa kristinuskon perusnäkemyksiin. Kirkon
tutkimuskeskuksen tutkimuksen mukaan vuonna 1999 Jeesuksen ylösnousemukseen
uskoi 69 prosenttia suomalaisista, vuonna 2011 enää 36 prosenttia. Vuonna 1999
77 % suomalaisista uskoi, että Jeesus on Jumalan poika, 2011 41 %. Väitteen
”Jeesus palaa tuomitsemaan eläviä ja kuolleita allekirjoitti vuonna 1999 60 %
suomalaista, kaksi vuotta sitten 28 %. Nämä luvut kertovat siitä, että joudumme
yhä enemmän uimaan vastavirtaan. Vaikka kirkkomme on yhä enemmistökirkko,
kristillisen uskon perusopetukset eivät enää ole enemmistönäkemyksiä.
Kirkoilla ja kristillisillä järjestöillä on ollut paljon
suurempi vaikutus yhteiskunnan vakauteen, turvallisuuteen ja talouteen kuin
usein osataan ajatella. Lastensuojelu, ihmisarvon ja ihmisoikeuksien kunnioitus
samoin kuin muu lainsäädäntömme ja sivistyksemme perusta on nojannut vahvasti
kristinuskon mukanaan tuomaan ihmiskuvaan. Rehellisyys, työmoraali ja esivallan
kunnioitus ovat edellytyksenä sille, että saamme verotuloja, joilla hyvinvointia
voidaan ylläpitää. Tasapainoiset perheet, kestävät avioliitot ja vastuullinen
vanhemmuus ovat edellytyksiä lasten ja nuorten kehitykselle.
Tällä hetkellä elämme Suomessa ja Euroopassa sellaista
historian vaihetta, jossa paine kristillisen uskon vaikutuspiiristä
irrottautumiseen kasvaa.
Kun apostoli Paavali toisessa kirjeessään Timoteukselle kuvaa
viimeisten päivien vaikeita aikoja, sanat sopivat hyvin tähän aikaan. 2. Tim.
3:1-5. Ihmiset ovat silloin nautintoa eli mielihyvää enemmän kuin Jumalaa
rakastavia, vaikka heissä on jumalisuuden ulkokuori.
Mielihyväkulttuuri normittaa seksuaalietiikkaa ja
viihdemaailmaa ja hedonismin huipennus on huumeriippuvuus, joka lopulta tuhoaa
monen nuoren elämän. Mielihyvästä on tullut aikamme suosituimpia epäjumalia,
jonka eteen ollaan valmiit uhraamaan jopa oma terveys ja henki. Mielihyvän
asettaminen korkeimmaksi arvoksi ja elämän tarkoitukseksi ei kuitenkaan tuota
hyvinvointia, vaan suunnattomasti pahoinvointia yhteiskuntaamme.
Hedonismin perusviesti on se, että sinun pitää kuunnella omia
tunteitasi ja toimia niiden mukaan. Hedonismi on erityisen tuhoisa perheiden ja
avioliiton kannalta. Avioliiton asemaa kuvastaa se, että tällä hetkellä jo yli
puolet äitien esikoisista ja 40 % kaikista lapsista syntyy avioliiton
ulkopuolella, pääasiassa avosuhteissa. Kun maassamme solmitaan vuodessa 24 000
avioliittoa, niin samassa ajassa eroaa 14 000 avioparia.
Lapset ja nuoret ovat yhteiskunnan arvojen seurausten
tehokkain mittari. Arvomurroksen myötä olemme niin Suomessa kuin koko Euroopassa
todistamassa tilannetta, jossa ennätyksellisen taloudellisen hyvinvoinnin
keskellä pesii ennen näkemätön henkinen pahoinvointi. Lasten psykiatrisen hoidon
tarve, etenkin masentuneisuus on lisääntynyt. Huostaanottoa ja kodin
ulkopuolelle sijoitusta tarvitsevien lasten määrä kasvaa jatkuvasti.
Asiantuntija valiokunnassa totesi nykylapsen hyvinvointia eivät uhkaa niinkään
vanhempien työelämän vaatimukset, vaan vapaa-ajan hedonistiset valinnat.
Lutherin terävät sanat osuvat myös meidän ajallemme: ”Mitä
hyötyä olisi siitä, että omistaisimme ja tekisimme kaiken muun ja olisimme kuin
pelkkiä pyhimyksiä, jos jättäisimme suorittamatta sen, minkä vuoksi
pääasiallisesti elämme, nimittäin nuorison hoidon? Luulen myös, ettei mikään
ulkonainen synti paina maailmaa Jumalan edessä niin raskaana ja ansaitse niin
hirveää rangaistusta kuin juuri se, jonka teemme jättäessämme lapset vaille
kasvatusta.”
Arvojen välistä taistelua käydään hyvin pitkälti kielen
avulla, kaappaamalla käsitteet, esimerkiksi rakkaus, vapaus tai tasa-arvo uusiin
tulkintoihin. Onko rakkaus omista mielihaluista luopumista toisen hyväksi vai
omien mielihalujen noudattamista silloin kun se tarkoittaisi vaikkapa puolison
hylkäämistä?
Kristillisen ihmiskuvan perusta löytyy Raamatun alkulehdiltä,
luomiskertomuksesta. Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen ja kaltaisekseen, mikä
merkitsee jokaisen ihmisen ainutkertaista ja jakamatonta ihmisarvoa ja oikeutta
elämään. Siihen perustuu myös ihmisen elämän erityinen arvo, elämän pyhyys, muun
luomakunnan keskuudessa. Toiseksi Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi ja
asetti avioliiton, mikä merkitsee perustaa sivilisaatiolle, yhteiskunnan
jatkuvuudelle ja uusiutuvuudelle. Kolmanneksi luomiskertomus kertoo
raadollisesta todellisuudesta, syntiinlankeemuksesta, mikä on oleellinen osa
Raamatun ihmiskuvaa. Elämme sellaista aikaa, jossa kaikki nämä kristillisen
ihmiskuvan lähtökohdat on kyseenalaistettu, ihmisen elämän erityinen arvo ja
pyhyys, avioliiton asema naisen ja miehen välisenä liittona ja synnin
todellisuus ihmisen elämässä. Luomiskertomuksen ihmiskuva ulottuu läpi Raamatun
ja avautuu ristin sanomassa. Jumala antoi oman Poikansa kuolemaan ristillä
puolestamme sen tähden, että olemme Jumalan kuvina arvokkaita hänen silmissään
ja siksi että olemme syntisiä.
Viidennen, nuorimman lapsemme synnyttyä ja uutta
perheenjäsentä koko perheen kesken ihastellessamme parin vuoden vanha tyttäremme
esitti toiveen, voisinko seuraavaksi synnyttää perheeseemme kissan. Vastasin,
että se ei valitettavasti äidiltä onnistu, jolloin hän kysyi, että voisiko
sitten isi synnyttää kissan.
Tyttö ei taida olla ainoa, jolla ihmiskuva on hämärän
peitossa. Raamatun kuvauksen mukaan ihminen ei ole syntynyt sattumalta, Jumala
on luonut hänet. Muun luomakunnan keskellä juuri ihminen on luotu Jumalan
kuvaksi, ainutkertaisen arvokkaaksi, ja siksi ihmisen elämä on pyhää.
Elämä arvo ja samalla oikeus elämään kyseenalaistetaan
useimmiten silloin, kun ihminen on heikoimmillaan, elämän alku- tai loppupäässä.
Abortti on Suomessa vaiettu tabu, Pandoran lipas, jonka
avaamisen seurauksia pelätään. Aihe koskettaa kuitenkin paljon laajempaa
joukkoa kuin ajattelemme. Aborttilain säätämisestä lähtien on tehty yli puoli
miljoonaa aborttia. Tällä hetkellä keskeytetään noin 10 000 raskautta vuodessa
eli yli 30 joka päivä. Keskuudessamme on satoja tuhansia naisia, jotka ovat
omassa kehossaan kokeneet abortin, saman verran isiä, kymmeniä tuhansia
abortteihin osallistuneita terveydenhuollon ammattihenkilöitä ja satoja lakien
säätämisestä vastuullisia päättäjiä.
Aiheeseen liittyy vastuun siirtelyä, mutta myös vaiettua
surua ja syyllisyyttä. Vastaanotollani 80-vuotias nainen kertoi riipaisevasti
kantaneensa yksin syyllisyyden taakkaa ja sen raskaita seurauksia nuoruudestaan
saakka. Lääkärit ja hoitajat tietävät, mitä abortissa tapahtuu ja monet
suorittavat työtään rikki revityllä omalla tunnolla.
Elämän hintaa arvioidaan rahassa, kun sikiöseulontojen
kustannuksia verrataan vammaisten ihmisten elinkustannuksiin. Löydettyihin
sairauksiin ei ole tarjolla parantavaa hoitoa vaan jo alkaneen elämän
lopettaminen. Vaikka sikiödiagnostiikan yhteydessä korostetaan perheen omaa
valintaa, seulontaohjelman järjestämisellä viestitään, etteivät vammaiset ole
varauksetta tervetulleita keskuuteemme.
Kun maahamme ajettiin sallivaa aborttilakia, abortin puolesta
argumentoitiin sikiön olevan vain umpilisäkkeeseen verrattava kudoskappale
naisen ruumiissa. Naiselle tuli saada oikeus päättää oman kehonsa käytöstä.
Hedelmöityksen jälkeen ihmisen kehityksessä ei ole mitään
ratkaisevaa käännekohtaa, jossa sikiön voitaisiin katsoa saavuttaneen
ihmisyyden. Ensimmäiset merkit kehittyvästä keskushermostosta nähdään alkion
kolmannen elinviikon alussa ja viikon kuluttua sydän aloittaa toimintansa, siis
kauan ennen aborttirajoja. Seitsemän viikon ikäisen alkion keskushermoston on
todettu lähettävän impulsseja elimistöön. Kahdeksannella viikolla on voitu
rekisteröidä sikiön EEG eli aivosähkökäyrä.
Abortti-ikäinen lapsi ei ole tunnoton kudoskappale, vaan
yksilö, joka kykenee tuntemaan kipua. Eläinsuojelulaki antaa paremman suojan
lopetettavalle eläimelle kuin aborttilaki syntymättömälle lapselle. Eläimelle ei
saa teurastettaessa tuottaa kipua, mutta abortin kivuliaisuudesta ei uskalleta
edes keskustella.
Aborttia puolustetaan sillä, että sikiö ei ole ihmispersoona,
vaikka onkin hedelmöityksestä lähtien biologinen ihmisyksilö. Persoonan
kriteereiksi on asetettu tietoisuus itsestä, tulevaisuuden ja menneisyyden
tajuaminen ja kommunikointikyky. Ominaisuudet kuvaavat ihmislajille ominaisia
piirteitä mutta ovat ihmisyyden ehdoiksi mielivaltaisia. Kriteereitä eivät täytä
vastasyntyneet tai muutaman kuukauden ikäiset lapset, eivätkä syvästi
kehitysvammaiset tai dementoituneet aikuiset.
Läntisen Euroopan maista ainoastaan Suomessa ja Ruotsissa
terveydenhuollon henkilöstöllä ei ole lakiin perustuvaa oikeutta kieltäytyä
vakaumuksen perusteella suorittamasta abortteja tai laatimasta niihin liittyviä
lausuntoja. On kestämätöntä puolustaa omantunnon vapauden puutetta sillä, että
näin vaikeutettaisiin aborttioikeuden toteutumista. Missään muussa maassa näin
ei ole käynyt.
Euroopan neuvosto edellytti vuonna 2010, että kaikkien
jäsenmaiden tulee turvata hoitohenkilökunnalle omantunnonvapaus kieltäytyä
abortin tai eutanasian suorittamisesta. Sekä Maailman että Suomen lääkäriliitot
ovat saman vaatimuksen takana.
Kysymys elämän alkamisesta on myös kristillisen ihmiskuvan
näkökulmasta vakava, koska ihmisen elämän pyhyys perustuu siihen, että jokainen
ihminen on luotu Jumalan kuvaksi. Jumalan pojan ihmisyys ei alkanut siitä, kun
hän syntyi Beetlehemin seimeen, vaan siitä, kun hän yhdeksän kuukautta aiemmin
sikisi Marian kohtuun. Jos Jumala katsoi pienen ihmisalkion riittävän ihmiseksi
tullakseen siihen muotoon, miten me voisimme kyseenalaistaa syntymättömän lapsen
oikeuden elämään?
Sifra ja Pua, kaksi rohkeaa israelilaista naista harjoittivat
kätilön tointa Mooseksen syntymän aikoihin Egyptissä. Egyptin kuningas yritti
valjastaa heidät toteuttamaan suunnitelmaansa surmauttaa kaikki israelilaiset
poikalapset. Kätilöt kuitenkin pelkäsivät Jumalaa ja jättivät pojatkin eloon.
Abortista ei pidä vaieta, mutta siitä puhuttaessa tarvitaan
ennen muuta kuoleman rajan ylittävää anteeksiantamisen ja armon sanomaa. Tässä
kristityillä on etuoikeus rohkeasti pitää esillä lain ja evankeliumin sanomaa ja
samalla puolustaa jokaisen Jumalan kuvaksi luodun elämää.
Lähes 80 % suomalaisista on ilmaissut kannattavansa
eutanasialakia. Olisiko nyt tilausta viidennen käskyn selitykselle? Eutanasia ei
tarkoita tarpeettomien hoitojen riisumista vaan potilaan elämän lopettamista
esimerkiksi myrkkyruiskeella.
Saattohoito on kehittyneempää kuin koskaan historiassamme.
Kipua ja ahdistusta voidaan hallita ja kärsivä potilas voidaan tarvittaessa
sedatoida, vaivuttaa uneen. Kuolemaa ei voi tarkastella vain yksilön oman
valinnan näkökulmasta. Kuolema on mitä suurimmassa määrin yhteisöllinen asia.
Itsemurha koskettaa kipeästi kymmenien, jopa satojen ihmisten elämää. Sama
koskee eutanasiaa, jota puolustetaan sillä perusteella, että ihmisellä tulisi
olla oikeus päättää omasta kuolinhetkestään.
Lääkäriharjoittelussa kohtasin vanhuksen, joka kertoi
halvaannuttuaan masentuneena kyselleensä lääkäriltään: “Mitä hyötyä meistä
raihnaisista vanhuksista kenellekään on? Joutaisimme kuolla pois.“ Hän sai
vastauksen: ”Te suoritatte yhteiskunnan tärkeintä tehtävää, sillä te opetatte
meille, mitä on lähimmäisen rakkaus.” Ymmärsin viestin. Huolenpidosta riippuvat
lähimmäisemme voivat avuttomuudellaan nostaa yhteisöstämme esiin arvot, jotka
lopulta ovat menestyksemme kannalta avaintekijöitä. Yhteiskunta, joka rakentuu
lähimmäisen rakkauden, ihmisarvon kunnioituksen ja keskinäisen huolenpidon
varaan, kestää vaikeinakin aikoina. Historiakin osoittaa, että yhteiskunta, joka
menettää nämä arvot, luhistuu – ajatellaanpa vaikka natsien hallitsemaa
Saksaa.
Eutanasialailla viestittäisiin vammaisten ja sairaiden elämän
arvottomuutta. Hollannissa merkittävin syy eutanasian pyytämiseen ei ole kipu,
vaan yksinäisyys ja riippuvuuden pelko muiden avusta. Kuolemantoive sisältää
usein kysymyksen: ”Olenko jo tarpeeton?” Kyselyyn ei tule vastata
kuolinpiikillä, vaan välittämisellä ja tasokkaalla saattohoidolla.
Eutanasiavaatimukset ovat aikamme arvomurroksen hedelmää.
Pinnallinen mielihyväkulttuuri ajaa ihmiset pakenemaan elämän rajallisuutta
kuolemaan. Jos elämän tarkoitus määrittyy mielihyvän tavoittelun kautta,
sairauden tai vammaisuuden tuomat rajoitteet näyttävät tuhoavan elämän
mielekkyyden tyystin. Nykyihmisen on vaikea hyväksyä, että heikkous ja
kärsimykset kuuluvat elämään.
”Jos Jumala on kuollut, silloin kaikki on sallittua.” Tällä
lauseella kirjailija Dostojevski ilmaisi Jumalasuhteen ja moraalin välisen
yhteyden. Todellinen etiikka, oikean ja väärän erottaminen nousee siitä, että
ihminen on teoistaan vastuullinen itsensä yläpuolella olevan auktoriteetin,
Luojansa edessä. Jos Jumalaa ei ole olemassa, ihminen itse jää oman moraalinsa
mitaksi ja määrittäjäksi. Etiikasta tulee suhteellista ja tilannesidonnaista.
Kuka voi silloin lopulta sanoa, onko toisen ihmisen elämän lopettaminen väärin,
ajatellaanpa sitten terrori-iskuja, etnisiä puhdistuksia tai
raskaudenkeskeytyksiä?
Johdonmukaisimmillaan tässä ajattelussa ihmisellä ei ole
sinänsä mitään moraalista erityisasemaa tai hänen elämällään mitään erityistä
arvoa oman lajinsa perusteella eläinkunnan keskellä. Ihmisen arvo määräytyy
lähinnä sen perusteella, miten laadukasta ja kehittynyttä hänen elämänsä on ja
miten paljon hänellä on arvoa muille ihmisille.
Eläinoikeusaktivistien Raamatussa, ympäri maailmaa
bestsellerinä myydyssä australialaisen Peter Singerin teoksessa ”Oikeutta
eläimille” todetaan: ”On olemassa eläimiä, joiden henki on millä kriteerillä
tahansa arvokkaampi kuin joidenkin ihmisten. Simpanssilla, koiralla tai sialla
esimerkiksi on kehittyneempi tietoisuus itsestään kuin vaikeasti
kehitysvammaisella lapsella tai erittäin seniiliin tilaan päätyneellä
vanhuksella.“ Singer löytää samoista ajatuksista moraalisen oikeutuksen
vastasyntyneiden vammaisten lasten surmaamiselle, raskaudenkeskeytykselle ja
eutanasialle, vähemmän arvokkaana pitämänsä ihmiselämän lopettamiselle.
Ihmisen elämä on pyhää ja sen tulee olla koskematonta, koska
Jumala on luonut ihmisen kuvakseen. Maailmankaikkeuden Luoja on antanut jokaisen
ihmisen elämälle huikean arvon. Kukaan ei ole ansainnut omaa elämäänsä. Elämä on
lahja. Vain Jumalalla, elämän antajalla, on oikeus ottaa tämä lahja pois.
Elämän pyhyys avaa syvimmiltään näkymän koko kristinuskon
ydinsanomaan. Sanoma rististä on mieletön, jos ihmisen elämä ei ole pyhä ja
ihmisarvo ehdoton. Jumala ei antanut omaa poikaansa, kalleintaan kuolemaan
sattumanvaraisen kehityksen seurauksena syntyneiden olioiden vuoksi, vaan
ainutkertaisen arvokkaiden, Jumalan kuvaksi luotujen ihmisten vuoksi.
Syksyllä eduskunta saa todennäköisesti käsiteltäväkseen
kansalaisaloitteen ns tasa-arvoisesta avioliitosta. Sukupuolineutraalin
avioliittolain merkittävin käytännön seuraus olisi adoptio-oikeuden salliminen
samaa sukupuolta oleville pareille. Elämme merkillistä aikaa, kun ihmiskunnan
historian luonnollisinta asiaa, äitiyttä ja isyyttä, joudutaan puolustamaan
ikään kuin se olisi jonkun uskonnollisen ääriryhmän keksintö.
Kun eduskunnassa käytiin keskustelua yksinäisten naisten ja
naisparien oikeudesta hedelmöityshoitoihin, mieleeni jäi hanketta puoltava
kysymys: ”Miksi naisen äitiys pitäisi määrittyä miehen kautta?” Äitiyden ja
isyyden välinen yhteys on ollut itsestään selvyys, biologinen fakta ihmiskunnan
historian alusta lähtien. Mies ja nainen ovat toisistaan riippuvia monessa
suhteessa enemmän tai vähemmän, mutta lisääntymisessä tämä riippuvuus on
100%:sta.
Miehen ja naisen välisestä avioliitosta on tullut
poliittisesti epäkorrekti käsite. Sukupuolinen erityisyys, miehisyys ja naiseus
ovat kuitenkin oleellinen osa kristillistä ihmiskuvaa. Avioliitolla on
kristillisessä ihmiskuvassa ainutlaatuinen asema, se on ainoa ihmisten välinen
liitto, joka on asetettu luomisessa. Tässä suhteessa läntinen, jälkikristillinen
maailma elää kristillisen seurakunnan historiaan suhteutettuna nopeassa
arvomurroksessa.
Osallistuin vastavalittuna kansanedustajana v. -95 SETA:n
(Seksuaalinen tasavertaisuus) keskustelutilaisuuteen eduskunnassa. Järjestön
edustaja kertoi strategian, jolla yhteiskunnallinen sukupuolineutraali
avioliitto-ohjelma pystytään toteuttamaan askel askeleelta. Tavoitteena oli
edetä samaa sukupuolta olevien parisuhteen virallistamisesta hedelmöityshoitojen
hyväksymisen kautta ensin perheensisäiseen ja sitten ulkoiseen adoptioon, jonka
jälkeen voidaan toteuttaa sukupuolineutraali avioliitto. Ohjelma on edennyt
suunnitelman mukaan.
Jokaisen askeleen välttämättömyyttä on perusteltu
edellisellä. Virallistetun parisuhdelain puolesta äänestäessään useat
kansanedustajat kertoivat hyväksyvänsä esityksen vain sillä edellytyksellä, että
se ei tule koskemaan lapsia. Naisparien hedelmöityshoito-oikeutta vaadittiin
siksi, että meillä jo on virallistettuja pareja, jotka toivovat lasta. Perheen
sisäinen adoptio taas katsottiin välttämättömäksi, koska naisparit voivat nyt
yhdessä hankkia hedelmöityshoidoilla lapsen, jolla ei ole juridista isää.
Parisuhdelain, homoadoptiolain ja sukupuolineutraalin
avioliiton perimmäisenä tavoitteena on vaikuttaa yhteiskunnan asenteisiin, jotta
homoseksuaalinen suuntautuneisuus tunnustettaisiin heteroseksuaalisuuden
rinnalle tasavertaiseksi tavaksi toteuttaa seksuaalisuutta. Sillä pyritään
poistamaan ympäristön syyllistävät asenteet ja homosuhteisiin liittyvä
syyllisyys.
Kirkko ei syyllisty syrjintään, jos se uskaltaa käyttää sanaa
synti avioliiton ulkopuolisista sukupuolisuhteista. Sen sijaan kirkko syyllistyy
homoseksuaalien syrjintään, jos he eivät saa kuulla Jumalan sanan koko totuutta,
joka sisältää niin lain kuin evankeliumin. Jumala rakastaa homoseksuaaleja
ihmisiä niin paljon, että hän haluaa myös heitä vetää Sanansa kautta Kristuksen
yhteyteen ja osallisiksi evankeliumista. Samalla seurakunnissa tulisi löytyä
enemmän tilaa ja rakkautta niille ihmisille, joiden kipuna on homoseksuaalinen
tunne-elämä tai muu seksuaalinen poikkeavuus.
Keskustelussa on korostettu eroa sosiaalisen ja biologisen
sukupuolen (engl. gender ja sex) – koetun ja juridisen sukupuolen välillä.
Sisäistä kokemista korostamalla on irrottauduttu biologisesta todellisuudesta.
Ihmisen omasta sisäisestä kokemuksesta on tullut
todellisuuden mittari tänä aikana. Ihmisiä neuvotaan seuraamaan omaa sisäistä
kokemusmaailmaansa, sydämen ääntä. Oikean ja väärän rajoja vedetään
subjektiivisten kokemusten pohjalta. Ihmisen sisäinen kokemus toimisi oikean ja
väärän mittarina, jos ihmiskuvastamme unohdettaisiin yksi keskeinen tosiasia –
syntiinlankeemus.
Kristilliseen ihmiskuvaan kuuluu oleellisesti se, että
ihminen on perin pohjin langennut. Olemme arvokkaita Jumalan kuvina, mutta myös
pahoja ja syntisiä. Tämä on kristillisen ihmiskuvan markkinoinnin suurin
ongelma. Ihminen ei halua kuulla tai myöntää olevansa syntinen ja langennut.
Mieleeni tulee prostituutiota käsittelevä paneelikeskustelu
muutaman vuoden takaa kalliolaisessa kapakassa. Olin kutsuttu paikalle ainoana
prostituution vastustajana. Puhetta johti mediapersoona Wallu Valpio ja muut
keskustelijat olivat laillisen prostituution kannattajia tavalla tai toisella.
Paikalla oli paljon mediaa. Etukäteen ilmoitettu alan ammattilainen,
katuprostituoitu ei päässyt kuitenkaan vankilasta ajoissa lomalle ja häntä
tuurasi pikavauhtia paikalle kutsuttu kollega Iiris. Kallion kaduilla seksillä
leipäänsä parin kymmenen vuoden ajan tienannut Iiris löi meidät panelistit ja
yleisön ällikällä. Hän ei ryhtynytkään puoltamaan prostituoitujen oikeuksia
ammattiinsa, vaan kertoi lopettaneensa huoraamisen, jonka hän kertoi alusta
lähtien ymmärtäneensä Jumalan tahdon vastaiseksi. Hän kertoi tulleensa uskoon
hiljattain ja sanoi: ”Mutta irti prostituutiosta en päässyt Mooseksen lain vaan
Jeesuksen veren avulla.”
Iiris kertoi kyynel silmässä surevansa sitä, että oli
vietellyt monta aviomiestä ja perheenisää ja tiivisti sanomansa: ”Ainoa oikea
paikka seksille on avioliitto, johon mennään neitsyenä ja jossa pysytään
uskollisena kuolemaan asti.”
Iiriksen puheenvuoro vei paneelin järjestäjiltä konseptit
täysin sekaisin. Tuli hiljaisuus ja puheenjohtaja Wallu Valpio totesi, että
tähän ei voi muuta kuin sanoa ”amen”. Kukaan ei oikeastaan enää puolustanut
oikeutta prostituutioon. Iiriksen sanomana tämä väite, kristillisen
avioliittoetiikan perusteesi oli sata kertaa vakuuttavampi kuin minun suussani.
Iiris nimittäin paljasti sen tosiasian, että jokaisen ihmisen omatunto lopulta
ja pohjimmiltaan todistaa kristillisen ihmiskuvan puolesta. Nekin, jotka itse
käyttävät tai myyvät seksipalveluja, tietävät syvimmiltään tekevänsä väärin,
vaikka voivatkin omantunnon äänen paaduttaa. Ja toisaalta, vasta ristiltä
avautuvasta evankeliumista, armon sanomasta käsin uskallamme kohdata ja
tunnustaa syntisyytemme.
”Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän teki meidän tähtemme
synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.” (2 Kor 5:21)
Ristillä tapahtuneessa autuaassa vaihtokaupassa Kristus otti vastuulleen kaikki
syntimme ja kaiken pahuutemme sekä niiden rangaistuksen, kuoleman. Samalla hän
lahjoitti meille oman synnittömyytensä, pyhyytensä ja vanhurskautensa, jonka
palkkana on iankaikkinen elämä.
Sanoma ristiinnaulitusta ja ylösnousseesta Kristuksesta on
voima, joka on kantanut kristikansaa halki vuosisatojen, vaikeiden aikojen ja
vainojen läpi. Sana rististä on motivoinut monet lähtemään kauas, vaikeisiin ja
vaarallisiin olosuhteisiin viemään evankeliumia eteenpäin. Sana rististä on
ollut niin rakas, että monet ovat olleet valmiit jopa ennemmin kuolemaan sitä
tunnustaen kuin sen kieltämään. Jos kristillisyys museoidaan niin että risti
poistetaan, tulevaisuuteen kantavaa sanomaa ei enää ole. Apostoli Paavalin
sanoin: ”Puhe rististä on hulluutta niiden mielestä, jotka joutuvat kadotukseen,
mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.”
Room. 12:2 apostoli Paavali kehottaa: ”Älkääkä mukautuko
tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta,
tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää, otollista ja täydellistä.” On
hyvä tutkia ja tiedostaa, mitkä arvot ovat kulloisenakin aikana ristiriidassa
Jumalan sanan kanssa, sillä niin helposti menemme vain virran mukana.
Kristillinen seurakunta on kaikkina aikoina joutunut elämään ristiriidassa ajan
henkeä vastaan tavalla tai toisella.
Kaikilla meillä on varmasti tullut eteen tilanteita, joissa
joudumme miettimään, rohkenemmeko toimia vastoin yleistä mielipidettä tai
normia, porukan painetta tai joskus jopa lakia, jos nämä ovat Jumalan sanan
vastaisia. Apostolien teoissa kerrotaan tilanne, jossa viranomaiset kielsivät
apostoleja saarnaamasta Jeesuksesta. Silloin apostoli Pietari ja muut apostolit
sanoivat: ”Enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä.” (Ap.t. 5:29). He
jatkoivat työtään kielloista huolimatta.
Martti Luther selitti huonepostillassa Jeesuksen opetusta
siitä, että keisarille tulee antaa se mikä keisarin on ja Jumalalle se, mikä
Jumalan on: ”Keisari ja maallinen esivalta on tosin meidän hallitsijamme, mutta
se ei ole ainoa herramme; meillä on toinenkin Herra, joka on suurempi, nimittäin
Herra Jumalamme taivaissa. Jos siis jompikumpi näistä herroista on vihoitettava,
jos on oltava tottelematon joko Jumalalle taikka keisarille, niin on parempi,
että keisari vihastuu tottelemattomuuteemme, kuin että Jumala meihin vihastuu.
Keisarilla en tässä tarkoita erikoista henkilöä, vaan yleensä kaikkea
esivaltaa.” Näin siis Luther.
Sananlaskujen kirjassa sanotaan: ”Osta totuutta, älä myy!”.
Tämä kertoo siitä, että totuudella on yleensä hinta. Totuuden seuraamisesta,
totuuden tunnustamisesta ja puhumisesta joutuu usein maksamaan. Sen sijaan
ihmisellä on kiusaus myydä totuutta, hankkia jotakin etua itselle sillä, että
taipuu suosittuun harhaan tai vääristelee totuutta. Mutta Raamattu kehottaa:
”Osta totuutta, älä myy!”
Martti Luther käsitteli aihetta ”Seuraus uskosta” osuvin
sanoin: ”Jos uskot, niin puhut. Jos puhut, niin sinun täytyy kärsiä. Sillä usko,
tunnustus ja risti kuuluvat yhteen ja ovat oikean kristityn osa.”
Sanomisen tila kapenee, jos emme tätä oikeuttamme käytä. Mitä
enemmän vaikenemme Raamatun opetuksesta kipeisiin ajankohtaisiin kysymyksiin,
sitä voimakkaampi on torjunta. Jos lumituiskussa ladulla ei ole riittävästi
hiihtäjiä, umpihankeen hiihtäminen käy raskaaksi. Edellä hiihtäjiä tarvitaan.
Varottaessaan tessalonikalaisia vaikeista ajoista ja
eksytyksistä apostoli Paavali antoi hänelle samassa luvussa kehotuksen: 2Tess
2:15: ” Niin seisokaa siis, veljet, lujina ja pitäkää kiinni niistä opetuksista,
joita olette oppineet joko meidän puheestamme tai kirjeestämme. ” Tämä aika
haastaa meidät sitoutumaan Jumalan Sanaan, sen lain tuomittaviksi ja toisaalta
sen ihanan evankeliumin vapautettaviksi. Erityisesti meitä kutsutaan seisomaan
lujina niissä Sanan kohdissa, jotka ovat ristiriidassa ajan hengen kanssa.
Tiedotusvälineissä kerrottiin vankilavirkailijasta, joka oli
unohtanut kertoa vangille tämän saamasta armahduspäätöksestä. Virkailija sai
syytteen sen vuoksi, että vanki joutui viettämään kiven sisällä muutaman
ylimääräisen päivän, vaikka oli jo armahdettu. Miten paljon merkittävämpi
tehtävä jokaisella Jeesuksen omalla onkaan tavalla tai toisella viedä eteenpäin
viestiä siitä, että synnit on sovitettu, armahduspäätös on tehty! Niin kaukana
lähetysmaissa kuin lähellä naapurissa tai työpaikalla monet elävät syyllisyyden
vankeudessa, vailla evankeliumin vapautta ja iankaikkisen elämän toivoa.
Apostoli Paavali haastaa meidät pitämään esillä evankeliumin
sanaa. Hän jopa rohkenee ottaa esiin vertauksen pimeässä loistavista tähdistä
puhuessaan elämästämme ”kieroutuneen ja turmeltuneen sukukunnan keskellä”. Te
loistatte siinä kuin tähdet taivaalla, 16 kun pidätte esillä elämän sanaa” (Fil
2:16) Ei meissä kristityissä itsessämme ole mitään valoa, mutta muuttumaton
Jumalan Sana on valo, joka loistaa pimeässä.
Presidentti Kyösti Kallio kehotti raskaalla hetkellä jouluna
1939 suomalaisia: ”Esi-isämme ovat vuosisatojen kuluessa, sekä ahdingoissa ja
vainoissa että rauhan päivinä ammentaneet Raamatusta elämää, voimaa ja lohtua.
Nykyhetkenä kansamme tarvitsee Jumalan Sanan uudestiluovaa voimaa. Omaksukaamme
nöyrällä sydämen uskolla sen siunaukset. “Vanhurskaus kansan korottaa, mutta
synti on kansakuntien häpeä”.
Tämä sama haaste on meille, hyvät ystävät, ajankohtainen myös
tänään. Toivotan teille rohkeutta ja viisautta pitää esillä muuttumatonta
sanomaa Jeesuksesta, joka vaikuttaa ja muuttaa niin yksilöiden kuin kokonaisten
yhteisöiden elämää.