Tiedote: Helsingin hovioikeus on juuri antamassaan ratkaisussaan hylännyt kaikki minuun kohdistuneet syytteet

TIEDOTE

14.11.2023

Päivi Räsänen

 

Helsingin hovioikeus on juuri antamassaan ratkaisussaan hylännyt kaikki minuun kohdistuneet syytteet. Olen helpottunut, iloinen ja kiitollinen Jumalalle sekä kaikille tässä elämänvaiheessa minua tukeneille. Päätös oli odotusteni mukainen – en ole hetkeäkään itse epäillyt, että olisin näissä kirjoituksissani ja lausunnoissani syyllistynyt mihinkään lainvastaiseen.

Oikeuden ratkaisu on tärkeä linjaus Raamattuun uskovien kristittyjen uskonnonvapaudelle, mutta myös laajemmin ja yleisesti sananvapaudelle. Olen pitänyt etuoikeutena ja kunniatehtävänä puolustaa sananvapautta, joka on aivan keskeinen oikeus demokraattisessa valtiossa.

Kohdallani jo yli neljä vuotta kestänyt tutkinta on sisältänyt totuuden vastaisia syytöksiä, useita pitkiä poliisikuulusteluja yli 13 tunnin edestä, oikeuden istuntoihin valmistautumista, käräjäoikeuden istuntoja ja hovioikeuskäsittelyn, vaikka käräjäoikeus antoi yksimielisen vapauttavan ratkaisun. Tässä ei ollut kyse vain minun mielipiteistäni, vaan kenen tahansa sananvapaudesta. Toivon, että tämän päätöksen myötä muiden ei tarvitse käydä läpi samanlaista koettelemusta.

Prosessi sai alkunsa kesäkuussa 2019 julkaisemastani twiitistä, jossa esitin kysymyksen Pride- tapahtuman tukijaksi ilmoittautuneelle ev. lut. kirkolle. Julkaisuni pääsisältö oli kuvaliite Uuden testamentin Roomalaiskirjeen 1. luvun jakeista 24–27. Kritiikkini kohteena ei ollut mikään vähemmistö, vaan oman kirkkokuntani johto. Valtakunnansyyttäjä nosti 22.4.2021 syytteet kolmesta eri teosta. Esiin nostettiin myös v. 2004 julkaistu kirjoittamani pamfletti ”Mieheksi ja naiseksi hän heidät loi” ja Ruben Stillerin v. 2019 julkaistu radiokeskustelu. Lähetyshiippakunnan piispa Juhana Pohjola joutui myös syytetyksi sen vuoksi, että hän oli vastuussa pamfletin julkaisemisesta ja saatavilla pitämisestä.

Helsingin käräjäoikeus hylkäsi 30.3.2022 kaikki lausuntoihini kohdistuneet. Syyttäjä päätti kuitenkin valittaa hovioikeuteen käräjäoikeuden yksimielisestä ratkaisusta hovioikeuteen. Helsingin hovioikeus käsitteli Raamattuun kytkettyjä lausuntojani 31.8-1.9.2023. Oikeudessa vetosin perustuslakiin sekä kansainvälisiin sopimuksiin kirjattuun sanan- ja uskonnonvapauteen.

Tämä oikeusprosessi ja päätös on sanan- ja uskonnonvapauden kannalta historiallinen. Oikeus on ensimmäisen kerran rikosasiana punninnut, saako Raamattuun kytkeytyviä opetuksia pitää esillä ja ilmaista olevansa samaa mieltä niiden kanssa. Olin iloinen siitä, että minulla oli hovioikeudessa mahdollisuus korjata syyttäjän esittämiä virheellisiä väittämiä näkemyksistäni.

Olen korostanut sitä, että kanssani ei tarvitse olla samaa mieltä voidakseen puolustaa oikeuttani ilmaista näkemykseni. Sananvapautta tarvitaan juuri silloin, kun ollaan eri mieltä asioista.

Lähes viisi vuotta kestänyt prosessi tutkintoineen ja oikeudenkäynteineen ilman tuomiotakin on ollut omiaan kaventamaan sanan- ja uskonnonvapautta aiheuttamalla itsesensuuria. Mutta vakavammaksi ongelmaksi olisi noussut vaatimus sensuurista: käsky poistaa sosiaalisen median päivitykset tai julkaisukielto kirjoitukselle. Tuomio olisi avannut oven vastaavien julkaisujen kiellolle ja uhkan modernista kirjaroviosta.

Toivon, että syyttäjä tyytyy päätökseen, mutta jos niin ei käy, olen valmis puolustamaan sanan- ja uskonnonvapautta myös Korkeimmassa oikeudessa, tarvittaessa jopa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa. Samalla rohkaisen muitakin edelleen käyttämään näitä perusoikeuksia.