Yhdenvertaisuusvaltuutettu Kirsi Pimiä kannustaa toimistonsa verkkosivuilla 2.5 julkaistussa tiedotteessa kirkolliskokousta etsimään ratkaisua, joka mahdollistaisi nais- ja miesparien vihkimisen kirkossa. Hänen mukaansa nais- ja miesparien jättäminen kirkollisen vihkimisen ulkopuolelle on yhdenvertaisuuslain hengen vastaista.

Tässä tulkinnassa Pimiä on väärässä. Olin itse viime vaalikaudella kirkollisista asioista vastaavana ministerinä mukana säätämässä yhdenvertaisuuslakia ja tämän kysymyksen suhteen laki ja sen perustelut harkittiin huolella. Yhdenvertaisuuslain syrjintäkielto ei koske lainkaan uskonnonharjoitusta. Kirkollinen avioliittoon vihkiminen on yhdenvertaisuuslain perustelujen mukaan osa uskonnonharjoitusta. Tämä on myös ollut eduskunnan selkeä tahtotila, joten tulkinta yhdenvertaisuuslain ”hengestä” on tuulesta temmattu.

Yhdenvertaisuuslain perusteluissa todetaan: ”Ehdotetulla lailla ei puututtaisi uskonnollisten yhteisöjen oppeihin ja tulkintoihin koskien esimerkiksi avioliittoon siunaamista. Avioliittoon vihkiminen on uskonnollisessa yhdyskunnassa osa uskonnon harjoittamisen oikeutta”.

Myös eduskunnan perustuslakivaliokunta on linjannut avioliittoon vihkimisen luonnetta antaessaan lausunnon hallituksen esitykseen laiksi vihkimisoikeudesta (PeVL 8/2008 vp, s. 2): ”Kirkollinen vihkiminen on osa uskonnon harjoittamisen oikeutta. Uskonnon tunnustamisen ja harjoittamisen vapauteen sisältyy kunkin uskonnollisen yhteisön mahdollisuus päättää omista uskonnollisista menoistaan.”

Yhdenvertaisuusvaltuutetun ei viranomaisena toimiessaan tulisi sekoittaa henkilökohtaisia mielipiteitään yhdenvertaisuuslain tulkintaan vastoin sen selkeästi ilmaistuja perusteluja.